Vakuuta ja Vaikuta – koulutus 5.3.2016

vakuutajavaikuta

 

Heräsin lauantaina jo ennen seitsemää. Vaikka kuinka olisi vielä tehnyt mieli nukkua raskaan viikon jälkeen. Olimme sopineet päivää ennen toisen kamarilaisen, Mikon kanssa, että ajamme minun autollani lauantaina Kemiin Vakuuta ja Vaikuta koulutukseen. Matkalla siinä hieman ehdittiin Mikon kanssa jo miettiä, mitähän päivä mahtaa pitää sisällään. Vaikka molempia kovasti haukottikin, saavuimme reilun tunnin ajon jälkeen pääkallopaikalle Kemin Teknopolikseen.

Siellähän odottikin jo ystävämme Markus iloisena tarjoten väsyneille matkalaisille tuoretta kahvia. Siinä kuulumisien vaihtamisen jälkeen Markus tuumasi, että tänään mennään kuule kovasti ja iloisesti epämukavuusalueelle. Tämä antoi jo hieman osviittaa tulevasta ja sai kyllä minun kurkkuni sanomaan kluks-äänen. Minä kun en ole kovin esillä olevaa luonnetta.. Mutta kuten Star Trekissä jo aikoja sitten on sanottu, että ”boldly go where no man has gone before” rohkaisin itseni kävelemään portaat ylös kohti koulutustilaa.

Koulutustilassa olikin jo muita kamarilaisia odottamassa koulutuksen alkua. Suurin osa heistä oli minulle entuudestaan tuntemattomia, mikä oli omiaan lisäämään jännitystä. Eipä siinä sitten ehditty kissaa sanomaan, kun jouduin olemaan äänessä ja esittelemään itseni. Onneksi itseni esittelemiseen on saanut jo tottua näissä kamarihommissa, joten se meni jo ihan rutiinilla. Sain pian huomata, että tämä koulutus ei menekään ihan vain seuraamalla Powerpoint-esitystä, joista itse henkilökohtaisesti pidän eniten. Olin nimittäin kohta kaikkien muiden edessä kertomassa minulle mieluisesta harrastuksesta. Tähän minuutin mittaiseen esitykseen sain valmistautumisaikaa ruhtinaalliset 3 minuuttia. Siitä sitten lähti tämä koulutus ihan todenteolla käyntiin.

Tämmöisiä pieniä minuutin mittaisia esityksiä koulutuspäivä pitikin sitten sisällään useita. Ne valmistelivat koulutuksessa olevia kamarilaisia kohti päivän kohokohtaa: 3 minuutin esitystä, johon valmistautumisaikaa saikin jo 15-minuuttia. Täytyy kyllä myöntää, että päivänaikana pidetyt lyhyet esityssessiot olivat saaneet minut varmemmaksi ja rohkeammaksi, joten viimeinen esitys menikin aikalailla nappiin. Ehkä vielä olisin toivonut esityksen pituuteen puoli minuuttia lisää aikaa. Tähän loppuun kai voisin sanoa, että onneksi en ollut ainoa, joka jännittää lavalla olemista. Siitä pääsee eroon vain harjoittelemalla tätä hienoa lajia. Eli kohti esiintymislavoja kai se täytyy jatkossakin mennä.

Arto Tanskanen Oulusta

Lastentapahtuma 27.2.2016

 

pääkuva

Lastentapahtumaa vietettiin neljättä kertaa lauantaina 27.2.2016 Kemissä Karihaaran koululla. Teemana oli kolmatta kertaa ”Liikkuen ja leikkien”. Meillä järjestäjillä päivä alkoi aamu kahdeksalta Karihaaran koululla. Jatkoimme edellisenä illalla aloitettua työtä laittamalla paikkoja valmiiksi tapahtumaa varten. Aamun kommellukset pistivät vipinää jalkoihin, mutta tapahtuman alkaessa olimme iloisesti vastassa lapsia.

Päivän teeman mukaisesti lapset saivat liikkua ja leikkiä. Kemin Naisvoimistelijat järjestivät suositun temppuradan ja lapset saivat kokeilla myös KePSin sekä Pörhön yhteistyössä järjestämää jalkapallon laukaisututkaa. Tanssistudio Bouncen ja Tanssintuki ry:n upeat tanssiesitykset ihastuttivat lapsia ja päivän päätteeksi nähtiin myös Kemin Innon hieno paini näytös.

Lapsilla ja heidän vanhemmillaan oli myös mahdollisuus laitattaa hienoja kampauksia kampaamo Casanovan ammattilaisten luona, pyörittää onnenpyörää, tutustua paikallisten yrittäjien tuotteisiin ja saada hienoja kasvomaalauksia. Pienimmille ja rauhallista hetkeä kaipaaville oli mahdollisuus käydä kuuntelemassa satuja satunurkkauksessa. Kanttiini auttoi sekä makean että suolaisen nälkään.

Lasten ehdoton suosikki oli merirosvo Ulappa-Ulla, joka kertoi lapsille arvoituksia ja tarinoita. Toivottavasti Ulappa-Ulla saadaan mukaan myös ensivuonna! Projektiryhmän jäsenet olivat pukeutuneita erilaisiksi hahmoiksi ja etenkin Peppi ihastutti lapsia niin, että he olisivat toivoneet Pepiltä esitystä.  Päivän kohokohtia olivat ehdottomasti myös hienojen paloautojen saapuminen koulun pihalle ja Huminalehdon upea hevonen sekä suloinen poni.

Lastentapahtumassa kävi 129 iloista lasta yhdessä vanhempiensa kanssa. Vierailijoita kävin yhteensä 260. Lapsilla ja heidän vanhemmillaan oli mukava päivä ja meillä projektiryhmäläisillä oli myös varmasti hauskaa siinä hulinassa.

Hanna Soppela, Lastentapahtuman projektipäällikkö

START koulutus ja kamarivuoden käynnistys

Johannan leipomia ja koristelemia herkkuja
Johannan leipomia ja koristelemia herkkuja

Vuoden 2016 kamarin toiminta käynnistyi START -koulutuksella, joka järjestettiin 8.1. klo 17.00. Kouluttajana toimi IPP Liisa Koivisto. Paikkana oli Tornion Green Line, jossa olikin oikein sopivat tilat illanvietolle ja koulutukselle. Paikalle saapui oikein noin kymmenkunta henkeä, myös kaksi uutta tutustujaa, joka tapahtuman päätteeksi poiki yhden uuden koejäsenen!!

Kamarivuosi potkaistiin käyntiin heti STARTin jälkeen. Aluksi kilisteltiin terveellisillä smoothiecoctailila ja lämmiteltiin lihakset pienen taukojumpalla ennen avantoon menoa. Olihan muutama avantouintikonkari jo opastanut oikeaoppiseen uintiin valmistautumiseen. Osa uskaltautui avantoon, osa ei 🙂

Ohjelma ei loppunut siihen, vaan avannosta päästyämme pääsin esittelemään osakepääomaa  Trokauksen ja dokauksen vuoden ensimmäisessä kokouksessa. Myös koejäsenet saivat maistella osakepääomaa ja todeta pääoman kelpoisuus. Pääomana oli Gin & Tonic, joka todettiin olevan nappiosuma, onhan se myös nuorkauppakamarilaisten virallinen alkomahoolijuoma, ainakin kuuleman mukaan.

Ohjelmaan sisältyi myös avantouintipäähinekisa. Tuomareina toimivat ne, jotka eivät avantoon rohjenneet. Kilpailun voitti Johanna Kristo, jonka huolellinen valmistautuminen kisaan, vaikutti tuomaristoon. Onnittelut Johannalle vielä kerran. Palkinnoksi Johanna sai lämmitettävän kauratyynyn, jolla Johanna voi lämmitellä hartiat aina ennen tai jälkeen avantoon menoa.

Kirjoittaja PRES Saila Puukko

Kehity Kouluttajana-koulutus 23-24.10.2015 Oulussa

Koulutuksen järjesti Oulun Tervaporvarien Nuorkauppakamari ja kouluttajina toimivat Sanna-Riikka Hakio yhdessä Mari Viirelän kanssa. Osallistujia oli tullut paikalle ympäri Suomea. Meri-Lapin kamaria edustivat tällä kertaa Minna Ihanus ja Liisa Koivisto.

Koulutus alkoi oppimisteorioilla, josta nopeasti siirryttiin käytännön läheisemmin koulutusmalleihin ja tyyleihin. Ahkeroimme perjantai-iltana pitkään ja palasimme aiheeseen jälleen heti lauantaina aamulla. Koulutus sisälsi kivasti limittäin asiatietoa ja käytännössä koulutustyökalujen käytön harjoittelua koulutettavan roolissa. Luonnollisesti myös jokainen yksilönä vaikuttaa omalla toiminnallaan miten koulutuspäivät etenevät ja tähän väliin täytyykin kyllä hehkuttaa aivan loistavaa JC-sakkia, joka osaa antaa ja ottaa sopivassa suhteessa. Keskusteluja riitti asiasta monelta eri kantilta, joka antoi koulutukseen oman bonuksen!

kehityskouluttajana_kuva

Koulutuksen jälkeen parasta antia sen sisällöstä saisi, jos pääsisi hetimiten kouluttamaan jotain, oli se sitten JC-tai työmaailmassa. Opimme nimittäin sen, että kaikkein tehokkain oppimisen muoto on halutun tiedon opettaminen jollekulle toiselle. Niinpä, älä epäröi kouluttamista vaan mene rohkeasti haasteita kohti!

Kirjoittaja IND Minna Ihanus

Minä <3 #ISO15 digivuosikokous

Tahkon InsideOut15 / ISO15 -kansallinen vuosikokous oli jo keväällä, mutta tuotan muisteloa reissusta nyt hyvään tarkoitukseen, nimittäin kamarimme vuosijulkaisua varten.  Ahkera tiedottajamme, ensi vuoden pressamme, Saila Puukko on parhaillaan koostamassa julkaisua ja saamme pian nauttia sähköisestä julkaisusta, joka kokoaa vuoden 2015 muistot kamarilaistemme kirjoittamin kertomuksin ja kuvin.

Tahkon kokousviikonloppu 17.-19.4.2015 oli mahtava kokemus, niinkuin nuorkauppakamarilaisten kokousviikonloput ruukaavat olla. Meri-Lapista reissuun lähdin virallisena edustajana minä ja aluejohtaja Päivi Karkkola. Teemana vuosikokouksessa oli digitalisoituminen ja kestävä kehitys, mikä sopikin digimyötärintaiselle allekirjoittaneelle ja vuoden 2016 alue D aluetietohallintopäällikölle paremmin kuin hyvin! Keynote-puhujana oli digitalisoitumisesta puhunut Ville Tolvanen ja toisena keynotena Tuomas Enbuske, joka puhui aiheesta “Minä olen media”.

Koulutuksia oli tarjolla digitalisaatiosta, esiintymistaidosta,, virtuaalitiimin johtamisesta, somesta, motivoinnista, hyvinvoinnista kilpailuetuna, projekteista, sekä JCI Impact -koulutus, joka käsittelee aktiivisen kansalaisen –käsitettä (Active Citizenship).

Perjantain tulojuhlan teemana oli after ski ja lauantain iltagaalan menu oli TV:stäkin tutun julkkiskokin, keittiömestari Mika Jokelan käsialaa. Iltamenoista lauantaina vastasi Kasmir, jonka kanssa osa oli päässyt jatkoille juomaan skumppaa. Missasin tämän, mutta pääsin sentään päivällä Tuomas Enbusken kainaloon 😉

ISO2015tahko

#digimyötärinta

Kirjoittaja Liisa Koivisto, PRES 2015 ja aluetietohallintopäällikkö R-ITM 2016 alueella D. Hän on 32-vuotias it-opettaja Lapin ammattikorkeakoulussa ja ohjelmistoyrittäjä.

Joulupuu keräys järjestettiin Torniossa

joulupuu-tornioJoulupuu -keräys järjestettiin jälleen tänä vuonna eri puolilla Suomea paikallisten Nuorkauppakamareiden toimesta. Keräysten yhteistavoitteena on, että mahdollisimman moni Suomen sosiaalitoimen piiriin kuuluva alle 18-vuotias lapsi tai nuori saisi osakseen joulumieltä ja iloa kerätyistä lahjoista.

Meri-Lapin nuorkauppakamari järjesti keräyksen Torniossa Rajalla -kauppakeskuksessa 21.–22.12.2015. Keräys polkaistiin käyntiin jo ennen tätä Perheiden talolla yhteistyössä Mannerheimin lastensuojeluliiton kanssa. Lapin ammattikorkeakoulun opiskelijat puolestaan tukivat keräystä keräämällä lahjoja koulullaan. Yhteensä paketteja lahjoitettiin vähän yli sata. Tornion sosiaalitoimi toimittaa lahjat perille ennen joulua.

Oli todella liikuttavaa nähdä hyvä mieli ihmisten kasvoilla heidän tuodessa lahjoja keräyspisteelle. Yhtä liikuttavaa olisi nähdä lasten ja nuorten iloinen ilme heidän saadessa lahjan käsiinsä!

Joulupuu -keräyksestä vastasivat Riikka Juntti ja Johanna Kristo.

Kirjoittaja: Joulupuu projektipäällikkö Riikka Juntti

Joulupuu_kortit2015

 

 

 

 

 

 

 

Kamarivuosi alkaa Start -koulutuksella

Kamaritoiminta käynnistyy Start -koulutuksella, joka järjestetään Torniossa perjantaina 8.1. klo 17.00. Paikkana Green Line. Kouluttajana IPP 2016 Liisa Koivisto.

Start-koulutuksen ovat tervetulleita kaikki, erityisesti he joilla koulutus on vielä käymättä. Jos sinulla on tuttu, joka voisi olla kiinnostunut toiminnasta, kutsu mukaan! Tämä on hyvä tilaisuus tutustua kamaritoimintaan! Tutustujat ovat tervetulleita myös kamarivuoden käynnistäjäisiin, joka jatkuu heti Startin jälkeen.

Kamarivuosi 2016 käynnistyy siis myös perjantaina 8.1. klo 18 heti Startin jälkeen. Luvassa kylmää kyytiä avantouinnin merkeissä maustettuna lihasten alkulämmöillä (huom! ei saunassa) ja loppulämmöt ”trokauksen ja dokauksen” kokoontuessa uinnin jälkeen.

Tilaisuuden syöpöttelypuoli nyyttärimeingillä! Tervetuloa kamarivuoden starttiin. Ilmoittautumiset LIO2015 ja PRES2016 Saila Puukolle ([email protected]).

Titteli ei ole meille tärkeää, tärkeää on itsensä likoon laittaminen ja oikea asenne. Etsimme yksinkertaisesti HYVIÄ TYYPPEJÄ.
Titteli ei ole meille tärkeää, tärkeää on itsensä likoon laittaminen ja oikea asenne. Etsimme yksinkertaisesti HYVIÄ TYYPPEJÄ.

Vuoden viimeinen ideointi-ilta valmistelee vuoteen 2016

Ideointi-ilta järjestettiin 10.11 Tornion Alaraumolla ihanassa, vanhassa kyläkoulussa. Illan tarkoitus oli löytää jotain uusia tai vanhoja juttuja Meri-Lapin nuorkauppakamarille. Suunnittelin osallistujille ennakkotehtävän, jonka tarkoitus oli saada osallistujien aivonystyrät käyntiin sekä samalle aaltopituudelle. Vain yksi ennakkokysymys oli puuta heinää. Piti valita Eiffel-tornin, vapaudenpatsaan tai Rio de Janeiron Jesus-patsas ja perustella se suullisesti illassa. Kieron kysymyksen tavoite oli saada aivoihin lisää ruksutusta.

hirsilinna_kuva

Osallistujat ideoivat erittäin vapautuneessa ilmapiirissä villasukat jalassa. Negatiiviset sanat ja varsinkin sana EI oli hyvin kiellettyä tavaraa. Ideoita lenteli mutapainista kahvakuulatreeni rannalla, Ranskan KV-illan järjestämisestä vesihiihtämiseen ja purjehduskurssista tislaamiseen. Lisäksi keskusteltiin taidoista joita osallistujat halusivat kehittää. Olin erittäin tyytyväinen osallistujien avoimuuteen ja rohkeuteen kertoa mitä taitoa halusivat kehittää vuonna 2016. Eräs osallistuja haluaa kokeilla jopa strutsiratsastusta ( taisin olla minä )

Illan loputtua tuvassa tuoksui käytetyt aivot. Lopussa keskusteltiin siitä, että voisimmeko tarjota puhekoulutusta alueen yrityksille. Se voisi olla yksi projekti, jolla saataisiin kerättyä varoja toimintaamme.

Kirjoittaja ja ideointi-illan isäntä

Hallituksen2016 jäsen Markus Pellikka

Terveiset Elokuun Kuutamolta

Kamarimme koejäsenet järjestivät perinteisen Elokuun kuutamo –tapahtuman koko kamarin väelle 8.8.2015. Tapahtuma alkoi kokoontumalla Kemissä ja siirtymällä ensiksi Physio Phoenix-kuntosalille. Salilla meitä odotti timmiäkin timmimpi Janika, joka ilmoitti vetävänsä meille tankotanssitunnin. Uteliaat ja innokkaat – muutamalla ehkä hieman pelokkaatkin – ilmeet kasvoillamme asetuimme kukin oman tangon viereen ja yritimme parhaamme mukaan tehdä Janikan ohjeiden ja esimerkin mukaan. Janika oli selvästi harjoitellut lajia jo pitkään ja meille tunti tuotti niin päänvaivaa kuin palovammojakin! Mutta lystikästä liikuntaa se oli ja kaikki me ekakertalaiset olimme yhtä hauskaa kokemusta rikkaampia.

 

Tankotanssia harjoittelemassa
Tankotanssia harjoittelemassa

elokuun-kuutamo-2015Salin ulkopuolella hieman sulateltiin kokemaamme ja sitten Markus yllätti meidät jakamalla hatustaan jokaiselle oman paperilappusen, johon oli kirjoitettu yksi sana. Sana oli aihe myöhemmin illalla pidettävälle kolmen minuutin puheelle! Loistavaa! Koejäsenemme olivat heti kättelyssä oivaltaneet yhdistää tapahtumaan perinteisiä nuorkauppakamaritapahtumien aineksia!

Seuraavaksi meidät ohjattiin tapahtuman projektipäällikön Hannan kauniiseen kotiin. Hannan luona saimme nauttia ruokaisaa salaattia ja virvokkeita. Syömisen vielä ollessa käynnissä Henri halusi jo pitää puheensa. Markus otti aikaa – aivan kuin olisi sitä ennenkin tehnyt – ja Henri antoi palaa. (Markus toki otti osaa Leppävirran aluevuosikokousessa puhekilpailuun!) Illan kulkua rytmittivät loistavat puheet, saunominen sekä salaatin ja virvokkeiden santstaaminen.

Kirjoittaja, SECY Katri Juutinen, tunnelmoi elokuun kuutamoa ja vielä ah niin kesäisiä tunelmia 🙂

 

Konnichi wa! Terveiset KV-illasta

Sosiaalisen median täyttyessä Japanin maailmankokouksen huikeista kuvista fiilistelen hiukan kamarimme omaa kansainvälisyysiltaa. Itse olin vuonna 1991 Japanissa kuutisen viikkoa vieden kansallispelimme pesäpallon jaloa aatetta hokkaidolaisille. Päivät olimme yrityksissä työharjoittelussa ja iltaisin opetimme pesäpalloa. Matka oli ikimuistoinen ja haaveena onkin päästä nousevan auringon maahan vielä uudelleen.

 

japani_KV_ilta

 

Maailmankokouksen aiheeseen liittyen vietimme 19.9. iltaa luonani. Seuraavassa muutama kommentti illan vierailta:

”Kansainvälisyys-ilta Jaanan luona oli ensikosketukseni JC-toimintaan. Tapasin uusia, innostavia ihmisiä ja nautin välittömästä, ystävällisestä ilmapiiristä sekä kivoista kertomuksista Japani-teemaan liittyen. Samana iltana minulla oli myös mahdollisuus suorittaa Start-koulutus aluejohtaja Päivi Karkkolan asiantuntevassa ohjauksessa. Parasta illassa oli se, kun pääsin kertaheitolla tositoimiin, eli opastamaan maki-sushien rullaamisessa! Hauskaa riitti ja tunsin kuuluvani heti porukkaan. Osallistuisin mielelläni kansainvälisyys-iltoihin jatkossakin!”

”Osallistuin ensimmäistä kertaa kansainvälisyys-iltaan. Illassa parasta oli yhdessä olo sekä kuulla Jaanan taannoisesta Japanin matkasta. Enemmän minua kiinnostaa kansallinen toiminta kuin kansainvälinen toiminta. Ehkä muutaman vuoden päästä vastaan kysymykseen toisin päin. Ps. Sushi ei oo mua varten. ”

Kiitos kaikille kv-iltaan osallistujille ja kipin kapin rekkaroitumaan ensi kesän eurooppakokoukseen Tampereelle!

 

sushi_kv_ilta

Sayonara!

Jaana Kupiainen

Meri-Lapin nkk

kunniajäsen