Kansallinen vaalikokous – Loistava tulevaisuus, Hämeenlinna

Kansallinen vaalikokous järjestettiin Hämeenlinnassa Rantasipi Aulangossa 14.-16.10.2016.
Osallistuin kokoukseen Meri-Lapin nkk:n virallisena edustajana pj Saila Puukon ollessa estynyt osallistumaan. GA:han osallistuminen oli minulle hyvää harjoitusta ensi vuoden puheenjohtajakautta ajatellen. Äänestykset olivat osittain hyvin yksimielisiä ja osittain äärimmäisen tiukkoja vain yhden äänen ratkaistessa. Saimme valittua ensi vuodelle hienoja tekijöitä. Erityisesti odotan jo pääseväni NP Jenni Rajahalmeen Lennolle 2017!
hameenlinna-minna
Tulojuhlan teemana oli Folio ja siellä näimmekin mitä avaruudellisempia asukokonaisuuksia ja asusteita. Nuorkauppakamarilaisten paneutumista asiaan kuin asiaan täytyy vain ihailla! Gaalaan vedimme tuttuun tapaan ykköset päälle ja kruunauksen illalle soinnutti Poets of the Fall. Toivottavasti ensi vuonna useampi meistä pääsisi paikan päälle, omana haaveenani on osallistua myös Baselin tai Amsterdamin kansainväliseen kokoukseen.
hameenlinna2
Kirjoittaja DP/INT Minna Kurttio